Näkemykset kieroon kasvaneet.

Lähdin töihin ja hetkenpäästä tulee ehdottelua että jos tänä iltana.
MITÄ MÄ TEEN?!

Niinkuin eläisi sumussa. Olen miettinyt tätä koko illan niin tiiviisti että yrjöän kohta. Voin fyysisesti pahoin. Eikö se ole jo sen merkki ettei sitä pitäisi tehdä?
Mutta.
Kun haluaa.
Jos olisin sinkku niin tämä olisi niin paljon yksinkertaisempaa. Panisin sitä jätkää heti. Nyt tulee moraali ja omatunto vastaan. Tuskin pystyn menemään oman miehen viereen nukkumaan sen tehtyäni. Ajattelen liikaa. Aivan liikaa. Näin paljon ei saisi ajatella. Liika ajattelu on väärin, niin hyvässä kuin pahassa. Asioista tulee liian isoja.
Helppohan se on kieltäytyä. Sanoa vain, että kiitos, mutta ei kiitos. Ehkä sitten joskus, nyt en ole vielä valmis siihen.
Mutta.
Kun haluaa.
Mutta kun se on moraalisesti ja eettisesti jajaja... kaikilla tavoilla väärin. Se on väärin miestä kohtaan. Mies ei ole ansainnut sitä että menisin ja pettäisin. Mies on ollut mulle hyvä, tukenut vaikeina hetkinä ja ollut siinä vierellä aina. Koettu hyvät ja huonot ajat. Se olisi väärin miestä kohtaan.

Totuushan on, että haluaisin erota miehestäni. Erota hyvinä ystävinä. Olla ystäviä eron jälkeenkin. Mutta että emme jakaisi samaa elämää. Mutta miten kertoa se toiselle loukkaamatta? Ei voi pamauttaa päin näköä: "Haluaisin olla taas sinkku".

MITÄ MÄ TEEN?!

Ei saisi ajatella näin.

Mietin edelleen sitä, kestäisikö mun omatunto sitä? Pystyisinkö oikeasti elämään sitä kaksoiselämää?
Miksen oman miehen kanssa edes yritä? Totuushan on se, ettei meillä ole ikinä ollut seksiä vaikka 2 vuotta yhdessä ollaan oltukin. Kumpikaan kun sitä ei oikeastaan tarvitse. Paitsi minä joskus. Kerran, kaksi vuodessa? Ja jos nyt yrittäisimme harrastaa seksiä niin meidän suhde menisi aivan uusille ulottuvuuksille. Enkä tiedä haluanko sitä. Jos se menisi uusille ulottuvuuksille niin onko se hyvä vai huono asia?

Yleensähän miehet ajattelevat vain pillua ja ruokaa. Kun nuo kaksi asiaa ovat hyvin, muukin elämä on hyvin. Tämän sain kokea edellisessä parisuhteessa, jossa mies oli oikeasti koko ajan vonkaamassa. Vähintään joka toinen päivä. Ehkä levitin sille kerran/kaksi viikossa pelkästään sen takia, että se olisi vähän aikaa hiljaa, mutta en ikinä nauttinut siitä. En ole seksistä oikeastaan ikinä nauttinut. Se on ollut vain sitä, että toinen olisi hiljaa. Ja nyt tällä hetkellä kun mies ei edes yritä, niin siitäkin tulee ongelma. Tai ei varsinaista ongelmaa mutta kuitenkin. Pelkään vain sitä, että jos yritämme oman miehen kanssa seksiä ja se jostain syystä onnistuisi niin sitten mies on sitä jatkuvasti vailla. En oikein itsekään kyllä usko tuohon.

Plus se, että hän on mun työnantaja. Jos tässä ruvetaan paneskelemaan, niin se on vaarallista puuhaa. Molempien kannalta. Se on jo uhkaillut, että jos kerron näistä puheista jollekulle niin saan kenkää. Ja työnantajana hän on loistava, maksaa hyvin, työkalut ovat uusinta tekniikkaa + homma pelittää kaikinpuolin. Joten homma voi mennä paskaksi jos siitä joskus käry käy. Esim. uhkaan häntä tekemällä seksuaalinen häirintä - ilmoituksen, niin hän voi uhkailla etten saa enää mistään tämän alan töitä.

Lähdetään työporukan kanssa reissuun kuukauden sisään ja tiedän jo nyt, että siellä se tapahtuu viimeistään jos on tapahtuakseen. Kun meikäläinenkin saa vähän viinaa päähän niin sitä ei aina ajattele niin selkeästi. Tosin, jos pystyn tekemään päätöksen ennen sitä reissua niin silloin pystyn hengittämään vähän helpommin. Joko petän, tai sitten en.

Ja vielä mietin, että mistä tämä yhtäkkinen pettämisen halu? En ole ikinä pettänyt ketään silloin kun olen parisuhteessa. Kun olen ollut sinkku, en ole koskaan harrastanut irtosuhteita. Miksi juuri nyt?

Vittu mitä sosiaalipornoa.

Kun hassusta tulee pelottavaa.

Ei siis olla tehty sitä vielä. Enkä tiedä teenkö sitä.
Viattomista heitoista tuli yhtäkkiä todellisuutta.
Hassusta tuli pelottavaa.

Rakastan omaa miestäni yli muiden. Seksi ei vain meidän suhteessa toimi. Mies on se, jonka kanssa haluan elää - hän on täydellinen. Paitsi että meillä on sänky vain nukkumista varten. En edes tiedä miksei meillä ole seksiä. Se ei vain ole meidän juttu. Meidän suhde kun on alusta asti perustunut ihan muille jutuille. Enkä edelleenkään itsekään ole hirveän seksuaalinen ihminen, päinvastoin, mutta... niin. Olisi sitä kiva saada silloin harvoin kun sitä haluaa. Useimmiten silloin miehellä ei toimi, joten ei edes yritetä.

Lisäksi sain tuossa toissapäivänä tietää, että edellinen työnantajani oli ihastunut muhun ja sain sen takia potkut ettei tapahtuisi mitään mitä ei pitäisi. Hyvissä väleissä olemme silti olleet koko ajan, eli niihin potkuihin ei liity mitään dramatiikkaa ja entinen työnantaja suositteli nykyistä.
Mutta tuo potkujen todellinen syy oli aika jännää kuultavaa. En olisi ihan heti uskonut. Entinen työnantajani kun on ollut aina vähän sellainen "isähahmo" enemmän kuin mikään rakastaja...

Eniten tässä koko kuviossa ihmetyttää se, että mä en todellakaan ole mikään malli. Ymmärtäisin jos mulla olis hyvin kiinteä kroppa eikä naama olisi kuin petolinnun peräpää - silloin miehiä vois kiinnostaa. Mutta kun mä olen hyvin normaali. En mitenkään massasta poikkeava ulkonäöltäni. Joten mistä tämä kaikki häly?!

Tästä se kaikki alkoi.

Se kaikki alkoi pienistä, viattomista tekstiviesteistä.
En tiennyt mihin kaikkeen se voisi johtaa.

Olen nainen ja hän on työnantajani. Olen seurustellut 2 vuotta, hän on ollut naimisissa 10 vuotta ja hänellä on 2 lasta, 15- ja 9-vuotiaat kahden eri naisen kanssa, siltikään hän ei ole vanhus. Sonni mikä sonni.

Töissä olen ollut hänellä puolisen vuotta. Omistan kieron huumorintajun, joten tulimme alusta alkaen loistavasti toimeen. Teen töitä miesvaltaisella alalla, joten huumori täytyy olla sen mukainen. Kerran lähdin työporukan kanssa baariin, tutustuakseni kollegoihini paremmin. Sain tietää, että pomollani on jalkavaimo ja muutenkin panee kaikkea vastaantulevaa naisihmistä joka suostuu jalkovälinsä levittämään. Siitä kai se ajatus sitten lähti.

Entäs jos panisimme joskus? Pystyisinkö siihen? Entäs jos käry käy? Vuoden olen rakentanut elämääni uudestaan ja jos jään pettämisestä kiinni, niin elämäni hajoaa käsiini enkä välttämättä kestä sitä. Tosin, jos elämäni hajoaa, hajoaa myös hänen elämänsä. Kerron ensimmäisenä hänen vaimolleen + teen ilmoituksen, että työnantajani ahdistelee seksuaalisesti. Kerroin tämän myös hänelle. Eli ts. hänellä on pelissä enemmän kuin mulla.
Sitten täytyy miettiä sitä, että entäs jos käry käy ja juttu alkaa liikkumaan? Saan huoran maineen tällä alalla. Piirit on pienet, joten tätä täytyy todella harkita.

Miksi sitten pettää? Koska omassa parisuhteessa sitä seksiä ei ole - yhtään. Ei ole kohta 1,5 VUOTEEN ollut. En itsekään ole hirveän seksuaalinen ihminen, mutta olisi sitä silti kiva joskus saada... ja koska oma mies ei edes yritä. Miksikö? Koska hän on melkein impotentti. Joskus toimii - yleensä ei.

Mikä on suurin ongelma? Mun omatunto. Olen aika syvällinen ihminen loppujen lopuksi, joten ajattelen liikaa - niin hyvässä kuin pahassa. Jos pettäisin, pystynkö menemään oman miehen viereen nukkumaan ilman katumusta? Pystynkö elämään sitä kaksoiselämää mitä pettäminen vaatii? Epäilen, etten pysty.

Eli kysymys kuuluu: Petänkö vai en?
Se jää nähtäväksi.