Lähdin töihin ja hetkenpäästä tulee ehdottelua että jos tänä iltana.
MITÄ MÄ TEEN?!
Niinkuin eläisi sumussa. Olen miettinyt tätä koko illan niin tiiviisti että yrjöän kohta. Voin fyysisesti pahoin. Eikö se ole jo sen merkki ettei sitä pitäisi tehdä?
Mutta.
Kun haluaa.
Jos olisin sinkku niin tämä olisi niin paljon yksinkertaisempaa. Panisin sitä jätkää heti. Nyt tulee moraali ja omatunto vastaan. Tuskin pystyn menemään oman miehen viereen nukkumaan sen tehtyäni. Ajattelen liikaa. Aivan liikaa. Näin paljon ei saisi ajatella. Liika ajattelu on väärin, niin hyvässä kuin pahassa. Asioista tulee liian isoja.
Helppohan se on kieltäytyä. Sanoa vain, että kiitos, mutta ei kiitos. Ehkä sitten joskus, nyt en ole vielä valmis siihen.
Mutta.
Kun haluaa.
Mutta kun se on moraalisesti ja eettisesti jajaja... kaikilla tavoilla väärin. Se on väärin miestä kohtaan. Mies ei ole ansainnut sitä että menisin ja pettäisin. Mies on ollut mulle hyvä, tukenut vaikeina hetkinä ja ollut siinä vierellä aina. Koettu hyvät ja huonot ajat. Se olisi väärin miestä kohtaan.
Totuushan on, että haluaisin erota miehestäni. Erota hyvinä ystävinä. Olla ystäviä eron jälkeenkin. Mutta että emme jakaisi samaa elämää. Mutta miten kertoa se toiselle loukkaamatta? Ei voi pamauttaa päin näköä: "Haluaisin olla taas sinkku".
MITÄ MÄ TEEN?!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti