Tästä se kaikki alkoi.

Se kaikki alkoi pienistä, viattomista tekstiviesteistä.
En tiennyt mihin kaikkeen se voisi johtaa.

Olen nainen ja hän on työnantajani. Olen seurustellut 2 vuotta, hän on ollut naimisissa 10 vuotta ja hänellä on 2 lasta, 15- ja 9-vuotiaat kahden eri naisen kanssa, siltikään hän ei ole vanhus. Sonni mikä sonni.

Töissä olen ollut hänellä puolisen vuotta. Omistan kieron huumorintajun, joten tulimme alusta alkaen loistavasti toimeen. Teen töitä miesvaltaisella alalla, joten huumori täytyy olla sen mukainen. Kerran lähdin työporukan kanssa baariin, tutustuakseni kollegoihini paremmin. Sain tietää, että pomollani on jalkavaimo ja muutenkin panee kaikkea vastaantulevaa naisihmistä joka suostuu jalkovälinsä levittämään. Siitä kai se ajatus sitten lähti.

Entäs jos panisimme joskus? Pystyisinkö siihen? Entäs jos käry käy? Vuoden olen rakentanut elämääni uudestaan ja jos jään pettämisestä kiinni, niin elämäni hajoaa käsiini enkä välttämättä kestä sitä. Tosin, jos elämäni hajoaa, hajoaa myös hänen elämänsä. Kerron ensimmäisenä hänen vaimolleen + teen ilmoituksen, että työnantajani ahdistelee seksuaalisesti. Kerroin tämän myös hänelle. Eli ts. hänellä on pelissä enemmän kuin mulla.
Sitten täytyy miettiä sitä, että entäs jos käry käy ja juttu alkaa liikkumaan? Saan huoran maineen tällä alalla. Piirit on pienet, joten tätä täytyy todella harkita.

Miksi sitten pettää? Koska omassa parisuhteessa sitä seksiä ei ole - yhtään. Ei ole kohta 1,5 VUOTEEN ollut. En itsekään ole hirveän seksuaalinen ihminen, mutta olisi sitä silti kiva joskus saada... ja koska oma mies ei edes yritä. Miksikö? Koska hän on melkein impotentti. Joskus toimii - yleensä ei.

Mikä on suurin ongelma? Mun omatunto. Olen aika syvällinen ihminen loppujen lopuksi, joten ajattelen liikaa - niin hyvässä kuin pahassa. Jos pettäisin, pystynkö menemään oman miehen viereen nukkumaan ilman katumusta? Pystynkö elämään sitä kaksoiselämää mitä pettäminen vaatii? Epäilen, etten pysty.

Eli kysymys kuuluu: Petänkö vai en?
Se jää nähtäväksi.